Feminismin, vasemmiston ja ateismin saastuttama

Länsigöötanmaanpystykorvat

2007-05-21T16:47:00.000+03:00

Blogilistalle liitettäessä laitoin blogini mm. luokkaan käytöstavat. Siellä on nyt sitten yhteensä peräti kaksi blogia. Yhtä monta kuin luokassa länsigöötanmaanpystykorvat. No, harvinaiset harrastuksensa kullakin :)

Vitsan ja Tolstoin välissä?

2007-05-20T00:33:00.000+03:00

Ilkka Niiniluodon kommentti yleissivistyksen heikkenemisestä ei voisi vähempää yllättää. Ehkä ongelman laajuus alkaa nyt paljastua.

Suurille ikäluokille opetettiin koulussa ja kai kotonakin niitä asioita, joiden suhteen he nyt kauhistelevat, etteivät heidän lapsensa ja lapsenlapsensa tiedä niitä. Missähän ne olisi pitänyt oppia?

Kyllä noita yleissivistykseen kuuluvia asioita on minunkin lapsuudessani käyty koulussa läpi, mutta jotain on mennyt pieleen suurella osalla minun ikäisistäni. Ehkä niitä ei sitten kuulusteltu niitä tarpeeksi tai jotain. Taisi mennä opettajilta jo silloin 90-luvun alkupuolella liikaa aikaa kurin pitämiseen ja luokan häirikköjen kanssa kinaamiseen.

Entä kotona? Näköjään se ei riitä hyväksi esimerkiksi, että vanhemmat itse lukevat kirjoja. En sitten tiedä mikä olisi sopiva ohjailun taso, että lapsetkin lukisivat jotain fiksua, klassikkojakin.

Mieleeni on jäänyt, kun suunnilleen 12-vuotiaana yksi ystäväni näytti minulle kirjastossa käydessämme listaa, jonka hänen isänsä oli hänelle tehnyt. Tämän isän mielestä sen ikäisen piti jo siirtyä pois lastenkirjoista. Sillä "sopivien aikuisten kirjojen" listalla oli ainakin Pikku Prinssi, ja sen ystäväni lainasikin. Olin kai vähän hämmentynyt. Ja itse suuntasin edelleen sinne hevostyttökirjojen hyllylle.

Olen aika usein hävennyt yleissivistykseni puutteita. Minusta lapselle pitää selittää perusjutut historian tapahtumista, politiikasta jne. (ikätason huomioon ottaen tietysti) ja oikaista lapsen virheelliset käsitykset napakastikin. Keskustella ajan kanssa. Eikä ole synti, jos lapsen laittaa perustelemaan näkemyksiään - tai ylipäätään vaatii lapselta päänsä käyttämistä. Lieneekö jäljellä muita kansoja kuin ranskalaiset, joiden parissa tämä on vielä arvossaan...

Omat karikatyyrinsä

2007-05-11T15:34:00.000+03:00

Aina kun satun lukemaan ”äippäkerholaisten” ja toisaalta heille irvailevien tahojen nettikirjoituksia, joudun muistuttamalla muistuttamaan itseäni siitä, että nämä nyt ovat vain näitä äänekkäimpiä äärilaitoja. On vaan jotenkin surkeaa, miten helposti piirtyy kuva jakautumisesta kahteen leiriin: niihin, jotka hylkäävät elämästään kaiken älyllisen sisällön saatuaan lapsia (jos heillä on elämässään mitään älykästä ollutkaan), ja niihin, joiden mielestä laps(i)en syntyminen ei saisi muuttaa vanhemmissa ja heidän elämässään juuri mitään olennaista.

Jokainen saa toki blogata tai käydä nettikeskustelua aivan mistä aiheesta parhaaksi katsoo. Luulisi vain, että kun joku sekä älykäs että perheellinen ihminen bloggaa, niin perhe ja lapset vilahtelisivat useinkin sivulauseissa tai pieni osa postauksia olisi heistä (näitäkin joskus näkee). Yleisempää kuitenkin on, että lapset ovat joko pääasiallinen aihe (eikä lastenkastatusta tai muitakaan aiheita käsitellä erityisen analyyttisesti tai syvällisesti). Tai sitten ei vahingossakaan mainita lapsistaan mitään. Blogin aiheen rajaus on yleensä toki hyvä juttu. Luulisi vaan, että välimuotoja näistä kahdesta ääripäästä olisi enemmän. Ja että äippälehtien nettikeskusteluihin tiivistyisi vähän vähemmän tyhmyyttä.

Myönnän, että minua kyllä naurattavat karikatyyrit ylihuolehtivasta äipästä, jolla on kirjoittaessaan huono kieliasu, kyvyttömyyttä (tai huolimattomuutta) vieraskielisten/peräisten sanojen käytössä, teinimäinen nimimerkki sekä ”Oisikko Sauli Niinistön kaa” -tasoista syvyyttä osallistuttaessa (muihinkaan kuin lapsiaiheisiin) keskusteluihin. Ja jonka mielestä suurpiirteisyys tarkoittaa isokokoisuutta.

Joskus harvoin sattuu silmiin myös osuvia heittoja ”alfanaaraista”, jotka halveksivat tai kauhistelevat kaikkea lapsen takia tehtävää luopumista: harrastusten, uranteon tai omien ostosten vähentämistä. Ja jotka leuhkivat litteällä vatsallaan ja sillä, ettei vaatekoko ole teinivuosien jälkeen kasvanut. Nämä kun vielä karikatyyriksi kokoaisi.

Me lapset

2007-05-04T08:52:00.000+03:00

Ihmisten vuodatusta kuunnellessani mietin taas, että olen ehkä kerran kuullut, että kukaan ennen sotia syntynyt tilittäisi, kuinka kauhea isä tai äiti oli. Lukemattomia kertomuksia olen kyllä kuullut siitä, kuinka vaikeaa elämä muuten oli. Voi tietysti olla, että sen sukupolven ihmiset haluavat puhua enemmän esim. sota-ajoista kuin suhteista omiin vanhempiinsa. Mutta tunnen niitäkin sen ikäpolven ihmisiä, joiden vanhempien olen jotain kautta kuullut kohdelleen lapsiaan todella kammottavasti. Silti näistä vanhemmista ei tilitetä, vaikka muita yhtä vanhoja lapsuuden aikaisia juttuja joskus vuodatettaisiinkin. Niitä vaikeitakin.

Suuriin ikäluokkiin kuuluvienkaan en kovin usein kuule valittavan lapsena vanhemmiltaan saamaansa kohtelua. Lienevätkö jo toipuneet lapsuuden vaikeuksista, vai ovatko sitten (keskimäärin) niin paljoa sitä ruvenneetkaan märehtimään kuin minun sukupolveni. Vaikea sanoa.

Mutta me suurten ikäluokkien kasvattamat. Voi apua. Joka toinen tilittää ystävilleen vanhempiaan ja lapsuuttaan, aina kun päätohtorilta juoksemiselta ja päätä koossa pitävien lääkkeiden napsimiselta ehtii.

Elämänolosuhteemme eivät ole vaikeampia kuin edellisillä sukupolvilla. Toimeentulo ja elämän sujuminen ylipäätään on ollut epävarmaa aina, eri tavoin vain. Saamaamme kasvatusta ja vanhempiemme "nykyaikaisia" tapoja voi syyttää monista asioista. Asennoitumistamme voi syyttää sitäkin enemmän.

Joka tapauksessa, sen tapainen kasvatus ja ne "tavalliset" lapsuuden olosuhteet, joiden keskellä suurin osa minun sukupolvestani on
kasvanut, ei näytä tehneen meistä kovinkaan tasapainoisia. Enkä enää oikein jaksa uskoa, että tiukka, perinteinen, kurinalaisuuteen ja toisten huomioonottamiseen opettava kasvatus tekisi onnettomaksi. Olisi tehnyt monille minunkin ikäisistäni hyvää.

Mitä minulle tapahtui

2007-04-28T13:53:00.000+03:00

Kaikki alkoi siitä, kun tulin umpikujaan feminismin kanssa. Tämä tapahtui kauan ennen kristityksi tulemista.

Minulla oli vuosikausia ollut ristiriita. Toisaalta aidosti luulin, että kaikilla olisi parempi olla, jos "sekoitettaisiin pakka" sukupuolten osalta. Että kiellettäisiin minkään asian luonnostaan olevan sellaista käytöstä, jota miehet tai naiset keskimäärin tekevät. Eikä enää tunnustettaisi, tai että sukupuolella olisi mitään muuta vaikutusta meihin kuin joitain pieniä fyysisiä juttuja.

Luulin, että on jotenkin automaattisesti huono asia, jos teen tai reagoin jossain tilanteessa jotenkin "naisellisesti". Jos ei muuten niin sen takia, että pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä ja rohkaista muitakin normien rikkomiseen. Luulin, että "oikea minä" tekisi jotain ihan muuta kuin mikä on naisille tyypillistä ja olisin onnellisempi ollessani täysin vapaa perinteisistä tavoista. Ja luulin, että monet seksuaalisesti stimuloivat asiat vain tuntuvat sellaisilta siksi, että olemme jotenkin aivopestyjä rooleihimme.

Ristiriita syntyi siitä, että toisaalta tunsin tarvetta olla feminiininen ja seksuaalisesti hieman alistuva.

Korttitalo romahti siinä vaiheessa, kun aloin viettää enemmän aikaa aikuistuneiden ihmisten kanssa ja muutenkin havainnoida "tylsempiä" ihmisiä. Huomasin, ettei suurin osa ihmisistä olekaan niin asennevammaisia kuin olin kuvitellut. Ihmiset kykenevät yllättävän paljon kohtelemaan toisiaan yksilöinä - eikä sukupuolensa edustajina, niinkuin olin luullut.

Ja vaikka ihmisillä olisikin yksittäisiä perusteettomia käsityksiä siitä, millaisia naiset tai miehet keskimäärin ovat, eivät ne käsitykset useinkaan ole naisia huonompia pitäviä, vaikka feministit ne usein sellaisiksi haluavat tulkita. Aloin oppia luokittelemaan äänekkäimpien idioottien mölähdykset vain yksittäisiksi imbesilleiksi kommenteiksi (ja välttämään sellaisia jatkuvasti päästelevien ihmisten seuraa).

Jälkeenpäin ajatellen on uskomatonta, miten kauan minulta kesti huomata, että äänekkäin mielipide naisista (tai juuri mistään) ei ole se yleisin. Ja ettei jonkin biologisen eron toteaminen tarkoita, että pitäisi jompaa kumpaa sukupuolta kokonaisuudessaan huonompana. Olisinpa tajunnut nämä jo peruskoulussa.

Isoäiti sekatavarakaupassa

2007-04-26T21:55:00.000+03:00

Sekatavarakaupassa kymmeniä vuosia aikanaan työskennellyt isoäitini muistaa aina kertoa minulle, millaista hänestä on hyvä asiakaspalvelu. Hän puhuu siitä aina saatuaan itse kaupassa tylyä palvelua. (Sitä kyllä sattuu hänenkin kohdalleen, vaikka olen nähnyt hänen itse olevan hyvin kohtelias asioidessaan.)

Hänen ihanteensa on se, että asiakkaalle ei esimerkiksi näytetä, että pitää hänen kysymystään tyhmänä tai omituisena. Kyllähän niitä ei-toivottuja ilmeitä ja äänensävyjä asiakaspalvelussa lipsahtaa vaikka kuinka yrittäisi, mutta paljon paikkaa se, jos esimerkiksi sanoo jotain ystävällistä tai huomion toisaalle kiinnittävää, joka lievittää asiakkaalle kiusallista tilannetta. Mielin kielin ei silti tietenkään tarvitse olla, se on jotenkin asiakkaan aliarvioimista.

Olen aika pitkälle samaa mieltä. Tuollainen kohtelias käytös menee paljon syvemmälle kuin vaikkapa teitittely tai muu pintapuolinen kohteliaisuus. Ah, vanhan ajan tavat.

Ai siis mikä kohtuus?

2007-04-26T18:51:00.000+03:00

Minua puudutti tänään, kun kuuntelin puhelimessa peräjälkeen kahden eri ystäväni vuodatusta raha-asioista ja kiireestä. Heillä on se tyypilinen työssäkäyvän opiskelijan kuvio. Asutaan hillittömän hintaisessa, hyväkuntoisessa asunnossa (joka ei tietenkään ole pieni yksiö - tai pariskunnalle pieni kaksio - keittokomerolla, ehei). Huonekalut ja kodin tavarat eivät yhtään poikkea työssäkäyvän ei-opiskelijan asunnosta - uusien huonekalujen hankintaa ei vaan kerta kaikkiaan ole voitu jättää opiskelujen jälkeiseen aikaan. No, eihän siinä mitään. On vaan vähän omituista, kun samat tyypit valittavat, kun on pakko tehdä lähes täysipäiväisesti töitä kun rahat eivät muuten riitä mihinkään, ja valmistuminen viivästyy (tai sitten ollaan loppuunpalamisen partaalla työmäärän takia).

Mitä voin sanoa? He eivät ole ainoita, joissa olen huomannut tätä "eihän nyt opiskelijankaan kämppä saa olla sen näköinen ettei ole varaa ostaa kaikkia huonekaluja uusiksi parin vuoden välein" ja "olishan se nyt kamalaa asua pienessä asunnossa, eihän sinne edes saisi mahtumaan kaikkia mun valtavia tavaravuoria niin, että on silti semmoista tosi niinku minimalistisen näköistä" -asennetta.

Eikä tämä ole edes irrallinen ilmiö. Kohtuullisuuden arvostaminen on kai sitten jotenkin vanhanaikaista. Meidät on yllytetty (tai sitten yllytämme itseämme) "elämään täysillä", "heittäytymään asioihin", "tähtäämään huipulle" ja "löytämään oma juttumme" : toisin sanoen "kaikki tai ei mitään"-asenteeseen.

Vähempäänkin saa tyytyä. Ja keskitietä kulkea. Suosittelen lämpimästi.

Feminismistä

2007-04-25T18:10:00.000+03:00

Feministi ei ole sama asia kuin tasa-arvon kannattaja. Ei, vaikka monien feministien retoriikassa näin annetaan ymmärtää. Vai väitättekö, että olen feministi, koska kannatan tasa-arvoa?

Selvä, tehdään ajatusleikki: kannatan ja ajan sukupuolten välistä tasa-arvoa. Ihmisillä pitää olla samat oikeudet sukupuolestaan riippumatta, ketään saa syrjiä ja syrjintään on puututtava. Vaan entä jos mielestäni suurin tasa-arvon toteutumisen este olisivatkin sukupuolikiintiöt? Tai entä jos minusta kaikista akuuteimpia korjattavia asioita olisivatkin jotkut miehiä kohtaavat epäkohdat, kuten että miehet saavat kovemmat tuomiot samoista rikoksista, isien asema huoltajuuskiistoissa on heikko jne. Tai että tasa-arvoa olisi mielestäni se, että raiskauksista tuomittaisiin samoin kriteerein kuin pahoinpitelyistä yleensäkin. Jos olisin sitä mieltä, että näillä
keinoilla sukupuolten tasa-arvoa edistettäisiin parhaiten? Tuskinpa minua enää kukaan silloin feministiksi väittäisi.

Ok, lopetetaan ajatusleikki. En ala tässä panemaan naisia tai miehiä
koskevia tasa-arvo-ongelmia vakavuusjärjestykseen.

Pointtini on, että feminismi pitää sisällään tietynlaisia oletuksia asioiden tilasta ja parhaista keinoista asioiden korjaamiseksi! Se on vain yksi mahdollinen aate liittyen siihen, mikä on epäoikeudenmukaista, mitkä asiat ovat syynä nykytilanteelle ja miten olisi parempi ja miten asioita saa korjattua. Tasa-arvon kannattaminen ei riitä määrittelemään ketään feministiksi, vaikka monet feministit näin retorisesti väittäisivätkin.

Sanotaan nyt auki vielä se, että vanha naisliike oli kyllä hyvä ja tarpeellinen. Ihmisillä tulee olla samat oikeudet (oikeus omaisuuteen ja työntekoon, oikeus tehdä täysi-ikäisenä omat päätöksensä). Ja väkivaltaa koskevan lainsäädännön ja tuomioiden tulee olla sama, tekijän ja uhrin sukupuolesta riippumatta jne, jne. Ja syrjinnästä pitää joutua viime kädessä juridiseen edesvastuuseen.

Mitä tulee asenteisiin, niin toki minäkin havaitsen jäänteitä siitä (nykyajan tietämyksen valossa) perusteettomasta ajattelutavasta, jossa naisilta piti kieltää tai rajoittaa yhteiskunnallista osallistumista, johtajuutta jne. En vain usko juuri feministien keinoihin asioiden oikaisemiseksi.

Vasemmistolaiset keinot eivät toimi

2007-04-24T13:48:00.000+03:00

...ne vain pahentavat asioita.

Mielestäni meidän oikeiston kannattajien kannattaisi enemmän aukisanoa sitä, että kyllä mekin esim. haluamme julkisen vallan tarjoavan ihmisille riittävät sosiaalipalvelut ja apua elämän vaikeuksissa. Emme vain usko vasemmistolaisiin _keinoihin_ näiden hyvien asioiden toteuttamiseksi.

Otetaan esimerkiksi palveluiden tuottaminen. Asiakkaan valta myyvään tahoon on nykyään suurempi kuin työnantajan valta työntekijään (johtuu pitkälti nykymuotoisesta työlainsäädännöstä). Ostopalvelun ostajan (esim. kunnan) valta palvelun tuottajaan on suurempi kuin kunnan valta omiin työntekijöhinsä. (Kunnalla ei työnantajana ole juuri keinoja pakottaa vakituisessa työsuhteessa olevia työntekijöitään luovuuteen, tehokkuuteen ja muuttuvien tilanteiden huomioonottamiseen. Huonoistakaan työntekijöistä ei pääse nykyään oikein eroon (elleivät he tee jotain selkeästi laitonta työssään.)

(Nykyään liian vahvojen) työmarkkinajärjestöjen vaikutuksesta syntynyt nykymuotoinen työlainsäädäntö on todellinen syyllinen siihen, että ihmisiä uskalletaan koko ajan heikommin ottaa vakituiseen työsuhteeseen. Mielestäni on kohtuutonta, että oikeasti huonosta työntekijästä on äärimmäisen vaikeaa päästä eroon (paitsi - usein valheellisesti - "tuotannollisin ja taloudellisin perustein", jolloin uusimmat työntekijät on erotettava ensin, ja lisää väkeä ei saa palkata erotetttujen tilalle pitkään aikaan.) Tämä ei ole kenenkään edun mukaista.

Oikeistolaiset keinot turvaavat sosiaalipalvelujen laadun, saatavuuden ja kohtuuhintaisuuden. Ostopalveluilla. Kun jonkin palvelun alaa HYVIN tunteva asiantuntija määrittelee mitä tarvitaan, mitkä ovat kriteerit sopivalle palveluntuottajalle kriteerit ja valitsee palveluntuottajan, saadaan kyllä mitä tarvitaan ja oikealla hinnalla. Kunnan ja yrityksen välisessä kirjallisesssa sopimuksessa kyllä lukee mitä tarkalleen on myyty ja ostettu, ja jos laatu osoittautuu huonommaksi kuin sopimuksessa lukee, voi sopimuksen laillisesti purkaa (tai sillä uhata). Potkujen antaminen vakituiselle työntekijälle olisi paljon vaikeampaa - silloinkaan, kun aihetta olisi.

Palvelut on siis ostettava yksityiseltä sektorilta aina kun kelvollinen on tuottaja vain on saatavilla. Halukkaita palveluiden myyjiä kyllä yleensä ennemmin tai myöhemmin ilmaantuu kun kysyntää on.

Työn tai muukaan ylenmääräisellä sääntelyllä ei lisätä hyvinvointia. Suuri osa sääntelystä joudutaan tekemään voimassaolevan sääntelyn haitallisen sivuvaikutusten korjaamiseksi. Kehä on loputon. Pätöksentekijät eivät ole niin ylimaallisen viisaita, että pystyisivät tekemään säännöksiä, jotka ottavat riittävästi huomioon ihmisten eri elämäntilanteet. (Ja poliitiikka on politiikkaa: päättäjä voi joskus joutua äänestämään oikeana pitämiänsä vaihtoehtoja vastaan.)

Työlainsäädännön lisäksi toinen hyvä esimerkki huonosta sääntelystä on äitiysloma: äitiyslomalle jäämisestä joutuu työnantaja maksamaan työntekijälleen aivan kohtuuttomasti, (vaikkei sen mielestäni edes pitäisi olla työnantajan asia olla rahoittamassa perheenlisäystä. Sen sijaan kokonaan verovaroista maksettuna palkallinen äitiysloma olisi vielä jotenkuten hyväksyttävä). Lopputulos nykyään on, että minun ikäisiäni naisia ei uskalleta ottaa vakituiseen työsuhteeseen. Se on aivan ymmärrettävää. Ison firman talous voi äitiyslomien hinnan vielä kestää, mutta monet kahden tai muutaman työntekijän yritykset ovat menneet konkurssiin, kun on jouduttu maksamaan äitiyslomalaisesta. Etenkin pienyrittäjälle työntekijän äitiysloma on taloudellinen katastrofi. Ei paljon rohkaise olemaan yrittäjä ja palkkaamaan nuoria naisia.

Nämä ovat suurimpia syitä siihen, että en usko vasemmistolaisella sääntelypolitiikalla ratkaistavan juuri mitään. Sen sijaan esim. verotuksen keinoin pystyttäisiin tekemään tietyt valinnat toisia houkuttelevemmiksi. Vähemmillä haitoilla.

Mitä vikaa uskonnottomuudessa?

2007-04-21T22:56:00.000+03:00

On toki olemassa elämäntilanteita ja vakaumuksia joiden kohdalla on ymmärrettävää olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen ryhmään. Useimmiten kyse on kuitenkin enemmän perinteiden pitämisestä sopimattomana siihen kuvaan, minkä haluaa muille ihmisille itsestään antaa. Ja yleensä tämä on aika läpinäkyvää.

Olen huomannut tietyn kuvion. Suurin osa niistä, jotka eivät halua sitoutua mihinkään uskontoon, ovat muussakin elämässään sellaisia, jotka pyrkivät itsetarkoituksellisesti poikkeamaan massasta: kaiken omassa elämässä pitää olla mahdollisimman "oman näköistä" ja "uniikkia". Varsinkaan mikään uskonto, joka omalla kotiseudulla on yleinen (etenkään suuri, tuttu, kotoinen evankelis-luterilainen kirkkomme) on jotain ihan kauhean tylsää, johon ei voi edes yrittää tosissaan tutustua. Joku kaukaa tullut, eksoottinen lahko voidaan kyllä hyväksyä.

Hei ihmiset: kyllä sen huomaa teistä, kun yritätte nostaa omaa arvoanne sillä, että kieltäydytte noudattamasta juuri mitään perinteitä, vaan teette kaiken "omalla tavallanne". Ja ettette voi kuulua mihinkään, mihin suurin osa oman kotiseudun ihmisistä on perinteisesti kuulunut.

Kuten alussa sanoin, on varmasti oikeitakin syitä olla irti mistään uskonnosta. Paljon on kuitenkin näennäisperusteluita. Kuten kirkon historiassa tapahtuneet epäoikeudenmukaisuudet ja raakuudet. Kristitytkin tietävät, että menneinä aikoina on tapahtunut hirveitä asioita kirkon piirissä. Kuten myös valtion piirissä. Ja suvuissa. Ja yhteiskunnissa ylipäätään. Raakaa väkivaltaa on ennen ollut sellaisissakin tilanteissa missä sitä nykyään ei ilmene. Väkivaltaa saa ja pitääkin vastustaa. Kysyn kuitenkin, kuinka moni vastustaa yhtä lujasti jotakin nykyistä valtiota tai sukua satojen vuosien takaisten raakuuksien ja epäoikeudenmukaisuuden takia, kuin vastustaa samoista syistä kirkkoa?

Ja kuinka moni kristinuskoa vastustava on oikeasti edes perehtynyt siihen, mitä esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko nykyään on? Sitä paitsi suurin osa ihmisten vastustamasta "kirkon ahdasmielisyydestä" liittyy kyllä enemmän pieniin (usein kirkkomme ulkopuolisiin) ryhmiin ja lahkoihin. Ja osa kielloista (esim. ehkäisykielto) liittyy katoliseen kirkkoon, ei meidän kirkkoomme. Eivätkä tavallisissa ev.lut. seurakunnissa nykyään papit tai muutkaan tule tuomitsemaan tai kyselemään esimerkiksi meidän kunkin seksielämään kuuluvia asioita. Niistä vastaa vain Jumalalle.

Oma mätä sukupolveni - suurten ikäluokkien kasvatti

2007-04-21T22:17:00.000+03:00

Näen paljon pahaa siinä, mitä 60-70-lukulaisuus, feminismi, uudenlainen vasemmistolaisuus ja uskonnollisuuden väheneminen ovat saaneet aikaan 40-ja 50-luvuilla syntyneissä eli ns. suurissa ikäluokissa - sekä heidän jälkeläisissään eli omassa sukupolvessani. Nostaisin olennaisena esiin myös kovismaisuutta arvostavan nuorisokulttuurin lopullisen rantautumisen suurten ikäluokkien aikana.

Myönnettäköön, ettei heitä edeltäväkään sukupolvi täydellinen ollut (esim. tietynlaisen suvaitsevaitsemattomuuden takia), mutta pidän silti keskimäärin huomattavasti enemmän ennen sotia syntyneistä.

Ja vaikka suurien ikäluokkien edustajissa vielä olisikin jäljellä käytöstapoja, perinteiden kunnioittamista, yleissivistystä ja edes jonkinlaista tapakristillisyyttä, ovat he epäonnistuneet surkeasti ainakin yhdessä asiassa: minun sukupolveni kasvattamisessa.

Mitä minun sukupolveltani (70-80-luvuilla syntyneiltä) sitten puuttuu? Pyrkimystä kohtuuteen ja siitä iloitsemiseen mitä itsellä jo on. Nöyryyttä. Säädyllisyyttä. Siveyttä. Kohteliasta kanssaihmisten kohtelua. Ja housut, jotka eivät paljasta persvakoa kumartuessa.